Abstract

Lectio praecursoria 16.12.2017: Väitöskirjani tarkastelee yksilövastuun ja kollektiivisen vastuun suhdetta ja kysyy, mitä voimme oppia niistä tarkastelemalla ilmastonmuutosta. Käsittelen ilmastonmuutosta esimerkkitapauksena systemaattisesta vahingosta, joka on syntynyt kollektiivisen toiminnan tahattomana sivuvaikutuksena. Tällaisten vahinkojen ja haittojen kohdalla kausaalinen yhteys yksittäisen toimijan ja lopputuloksen välillä on usein epäselvä tai mahdoton osoittaa tarkasti. Osallisuusvastuu on osallistumista, osallisuutta tai yhteyttä väärään tekoon tai kollektiivisesti aiheutettuun haittaan. Ilmastonmuutos ei ole ongelma vain kollektiivisille toimijoille, vaan myös yksilöille pääosin sen takia, että olemme erilaisten kollektiivien jäseniä ja osia. Esitän, että yksilöiden moraaliselle vastuulle ilmastonmuutoksesta on kolme mahdollista lähdettä: suora vastuu, osallisuusvastuu kollektiivisten toimijoiden jäseninä ja osallisuusvastuu järjestymättömien kollektiivien osana. Kukaan yksilö ei ole vastuussa ilmastonmuutoksesta sinänsä, mutta yksilö voi olla vastuussa esimerkiksi vakavan haitan riskin kasvattamisesta. Mitä siis voimme oppia yksilöiden ja kollektiivien vastuusta tarkastelemalla ilmastonmuutosta? Voimme nähdä, että yksilöiden ja kollektiivien vastuut kietoutuvat yhteen, ja että nykymaailmassa emme voi päästä pakottavien ja ajankohtaisten ongelmien ytimeen keskustelematta niistä yhdessä. Olemme yhä riippuvaisempia toisistamme ja etiikan teorioiden tulisi kuvastaa tätä tilannetta. Kirjoitus on käytännöllisen filosofian väitöskirjani lectio praecursoria, joka esitettiin Helsingin yliopistossa 16. joulukuuta 2017.